Rakennusmestari Pentti Johannes Kyllösen (1935-2024) muistolle

Kirjoitan muutaman näkökohdan rakkaasta, minulle niin paljon antaneesta vanhimmasta veljestäni Pentistä. Päällimmäiset tunteet heijastelevat kiitollisuutta, hyvää huolenpitoa, esimerkillisyyttä elämässä ja ilon ja onnen vuorottelua suuren perheen hyväksi työtä tehneen veljen muistolle. Penttiä nuoremman polven edustajana omistan tässä ajatukseni koko siihen 1930-luvun sukupolveen, joka niin paljon on antanut perheiden nuorempien, synnyinseudun ja koko isänmaan hyväksi.

Rakkain varhaislapsuuteni muisto on jouluaamu heti sotavuosien jälkeen. Heräsin Vitikka-Matin tekemästä ”Pöhkö”-sängystä, jossa Pentin ja Sepon kanssa nukuin. Pirtissä oli hiljaista ja hämärää, vanhemmat olivat aamuaskareissa navetassa ja tallissa. Leivinuunissa paloi tuli ja uunin avoimesta suuluukusta piirtyi valonkehä lattialle. Hiivin tuohon valokeilaan ja aloin ajaa siinä ympyrää vetäen perässäni Joulupukin illalla tuomaa pirssiä, puista autoa, jossa oli rattaina nauloilla kiinni lyödyt kolikot. Ikkunat, ovet ja ratti olivat kosmuskynällä piirretyt. Tiesin, että tämä oli Pentin tekemä. Kiittäessäni häntä lahjasta ilmaisin kiitollisuuteni ja ihmetykseni siitä, että mikä ihmeellinen voima on siinä, että jokainen suurperheen jäsen antoi jokaiselle lahjan, itse tehdyn, ja jokainen sai lahjan. Se voima oli rakkaus, halu antaa panoksensa yhteiseen kotiin.

Hilkka lähti noin 17-vuotiaana kotikylän osuuskauppaan harjoittelijaksi ja pääsi pian kirkolle osuuskaupan myymälään. Hänen osakseen tuli vastaanottaa sisaria ja veljiä kirkolle ja työntää heitä siitä eteenpäin. Pentin, Saaran ja Sepon osa oli vielä olla kotona pyörittämässä taloutta. Minä olin ensimmäinen joka lähetettiin keskikouluun ja nuorempani tulivat perässä ja tekivät lomakausina työtä kotitilan hyväksi. Tämän olemme koko sisarusparvi kukin vuorollamme tehneet. Tämä samanlainen osa on nuorisollamme ollut kaikkialla Koillismaalla. Isojako, Myllykosken voimalan rakennustyömaa, Jyrkänkosken saha, omat kotitilat ja isojaosta tarjoutuvat ansiotyöt työllistivät nuoria ja antoivat myös palkkaa tekijöilleen.

Pentin monipuolisia työtaitoja en lakkaa ihailemasta ja ihmettelemästä. Hän hoiteli hevosvetoiset työkoneet, huolsi ne, hän leikkasi karjalta kynnet, kengitti hevoset, raivasi Sepon kanssa sähkölinjaa Tuovilasta Määttälänvaaraan, kaivoi ojia ja kuokki peltoa, työskenteli Jyrkänkosken sahalla lankkujen vastaanottajana ja kantoi ne kyllästysaltaaseen. Vapaa-aikanaan hän kalasti; jokiuistelu ja haukien narraus ansalla paisteelta oli hänen mielipuuhaansa. Hän rääkkäsi itseään juosten ja hiihtäen. Kunnianhimo ja menestyksen halu ajoi häntä eteenpäin. Hän opiskeli kirjeopiston kautta niin pitkälle, että pääsi Oulun teknilliseen oppilaitokseen ja valmistui sieltä rakennusmestariksi. Kotikylässä hän oli nuorten vetäjänä rakentamassa huvi- ja harjoittelupaikkoja yhdessä Saaran ja Sepon kanssa. Veskelvaaran pujottelurinteen syntyminen oli isän johtaman Suiningin jakokunnan miesten ja Pentin kaltaisten nuorisojohtajien aikaansaannosta.

Nuorisotalo Kisapirtti valmistui hieman kesken jääneen urheilukentän viereen. Talossa harrastettiin monenlaisia kulttuuririentoja, pidettin ohjelmallisia iltamia, joiden päätteeksi tanssittiin.

Pentin puutyöharrastukset elivät koko nuoruuden ajan. Pentti höyläsi itselleen ja meille nuoremmille suksia ja sauvoja. Hiihdon pitäjänmestaruuden hän hiihti itse tekemillään suksilla. Kesäurheilussa kilpailtiin naapurikylien kanssa. Pentin juoksuesimerkki veti Sepon ja minut mukaan. Huikea saavutus Auralan perheelle oli kolmoisvoitto 1500 metrin juoksussa. Maaliin tultiin ikäjärjestyksessä Pentti, Seppo, Matti ja neljänneksi sillä kertaa jäi kylän maileriksi sanottu Allan Härkönen.

Myös Saara ja Seppo menestyivät hiihdossa. Lasketteluun ja pujotteluun nousi nuorempaa väkeä, lehtiuutisissa näkyivät jo Hannu Kyllösen ja Timo Kyllösen nimet.

Suurten lapsiperheiden 1930-luvulla syntyneet lapset varttuivat riijuuikään. Määttälänvaaran nuorisoseuran omistama Parakki ja tanssilava olivat olleet huvipaikkoina. Kisapirtti oli kuitenkin luotava juuriltaan maamiesseuralaiseksi, koska isännät lahjoittivat rakennuspuut vain sille. Siksi toimiva seura oli Määttälänvaaran maamiesseuran nuoriso-osasto, jonka puheenjohtaja oli Pentti Kyllönen.

Nuorison valistamisen lomassa Pentti iski silmänsä elämänsa naiseen Helli Puskaan, joka oli tullut kätilön virkaan Määttälänvaaraan työpaikkanaan Terveystalo. Hääkellot kumisivat 18.02.1962. Näihin aikoihin, ollessani kesätoimittajana Koillissanomissa sain tehdä jutun veljeni Pentin työstämästä TVH:n työmaasta Oulun-Kuusamon pikatiellä, joka lähestyi Taivalkosken Kirkonkylää matkallaan Kuusamoon. Tunsin ylpeyttä veljestäni.

Lappi ja Rovaniemi veivät Pentin ja Hellin jo seuraavana vuonna. Aino ja Juho Kyllösen jälkeläiset rakensivat loma-asuntonsa metsäpalstoilleen Kuntijärvellä. Juuret ovat tiukasti synnyinkylässä ja -kunnassa. Sukupolvemme jälkeläisiä on jo monessa polvessa ulkomaita myöten.

Pentin elämänuran ja arvojen perustana näen sukumme arvot molempien vanhempiemme puolelta Määttälänvaaralta ja Rukajärveltä. Kuusamon historiaa kirjoittaessani olen useaan kertaan haastatellut Pentti-veljeämme. On joskus kuultu moitteita, että Pentti oli hiljainen. Sanon kokemuksestani, että Pentti ei ollut tyhjän höpöttäjä. Nuoren kasvatukseen ei kuulunut sekaantua aikuisten puheisiin. Auralassa pidettiin paljon isojako- ym. kokouksia, joissa isä oli vetäjänä. Pentti kuunteli keskusteluja, mutta ei lausunut mielipidettään, jos sitä ei kysytty. Mutta vertaistensa joukossa hän puhui, neuvoi ja opasti. Huvipaikan järjestysmiehenä toimiessaan hän pani humalaiset ja riidankylväjät järjestykseen. Tappelut joita varsinkin parakilla naisten vuoksi syntyi, eivät olleet pelkkää nujuamista, sillä eräänkin kerran kokonainen levy parakin seinästä kaatui ja tappelijat ajautuivat lepikkoon jatkamaan väliensä selvittelyä.

Virkavalta näki tarpeelliseksi vahvistaa kylän poliisimiehitystä ja pyysi Seppo-veljeämme poliisiksi ja poliisikouluun. Seppo lähti ja teki uransa siinä. Isämme Juho oli ollut 1930-luvulla poliisimies, sen jälkeen TVH:n työnjohtaja laajassa Karhunkierroksen piirissä ja sodan jälkeen hieman suppeammassa. Isoisämme Juho Kyllönen oli tehnyt elämäntyönsä ruotsalaisen puutavarayhtiö Berggrenin työnjohtajana vuosikymmenien ajan. Kuten Kyllösten sukukirjassa on osoitettu, Kyllöset ovat olleet isänmaan palvelijoita monissa tehtävissä. He ovat toimineet opettajina, pappeina (marin kieli: Kyllö=pappi), sotilaina, maanviljelijöinä, tekniikan ja media-alan ihmisinä. Koti, uskonto ja isänmaa ovat aatteellinen perustuksemme. Vanhoillislestadiolaisuus on ollut suvussamme vahvaa niin Kyllösten kuin Tahkoloidenkin puolelta.

Veljemme Pentti arvosti kaikkea tätä. Viimeisinä vuosinaan hän julisti arvojaan ja näkemyksiään sodasta ja maanpuolustuksesta ja ylisti isiemme töitä. Siksi Kuntijärvi oli hänelle viimeiseen asti kunnian ja ylevimpien arvojan kunnioituksen, arvostuksen ja harjoitusten paikka.

Mieliin on jäänyt yhteiset savottapäivämme Honkivaarassa joululomani aikana 1950-luvun lopulla. Pakkasta oli noin 40 astetta ja moottorisaha sammahteli. Paljain käsin Pentti näpräsi konettaan ja sai sen aina käyntiin tuskailematta. Kuukkelit lennähtelivät ympärillämme, ja kun kahvitulet lämmittävät käsiämme ja joimme kahviamme ja söimme eväitämme, kuukkelit tulivat tulille ja nappailivat muonaa Pentin käsistä. Olin hämmästynyt näiden keskinäisestä läheisyydestä.

Pentin viimeinen retki Kuntijärvelle oli valmistautumista lähtöön. Uskon sen olleen hänen rikkaan elämänsä parhaimpia, kiitollista katselua taakse päin. Sieluni silmin näen hänen istumassa rannalla pyydystensä ja tavaroidensa keskellä keskustellen lintujen ja muiden luontokappaleiden kanssa sekä kiitollisena kiittävän Luojaa elämästään, perheestään muista läheisistään sekä ja siunaavan nämä rakkaat rannat.

Polvet vaihtuvat, mutta elämä pysyy ja jatkuu. Kiitos Pentti rakkaudestasi ja huolenpidostasi läheisiäsi kohtaan. Lepää rauhassa!

Veljesi Matti